Titta Lampela

Olen ollut Lumen Valossa mukana ihan alusta lähtien. Tammikuussa 1993 minulla oli kunnia laulaa ilmoille Lumen Valon ensimmäiset sävelet: ihan ensimmäinen konserttimme Olaus Petrin kirkossa alkoi Heinrich Schützin motetilla Ich bin eine rufende Stimme. Ensimmäisessä konsertissa lauloimme Gesualdon ja Schützin musiikkia, ja molemmilla säveltäjillä on edelleen aivan erityinen paikka sydämessäni.

Lumen Valo on paikka, jossa pääsen laulamaan upeaa musiikkia ja nauttimaan yhtyemusisoinnin joustavuudesta ja läpikuultavuudesta. Lumen Valon tuoma esiintymiskokemus on iso osa musiikillista pääomaa. Jokainen uusi teos on hauska uusi löytöretki. Toisaalta tuttuja teoksia on ilo laulaa uudestaan ja uudestaan, kun parhaimmillaan tutussa kudoksessa saa seikkailla vapaasti kokeillen ja kuunnellen.

Hienoja muistoja konserteista ja levytyksistä on hyvin paljon, ja konsertteja on oikeastaan mahdoton kilpailuttaa keskenään. Ehkä helpoiten muistoissa pinnalle nousevat kuitenkin "harvinaiset herkut", kuten näyttämölliset produktiot Turun musiikkijuhlilla ja Tampere Biennalessa. Toisaalta myös soitinyhtyeiden kanssa tehdyt yhteiskonsertit esim. Sastamala Gregorianassa ovat joka kerta aivan erityisen ihania. Muistelen myös lämmöllä 1990-luvun loppupuolen konserttejamme Euroopassa, kun ulkomailla konsertointi oli meille aivan uutta ja ihmeellistä.

Musiikkina minulle läheisimpiä ovat usein ne teokset, joissa jokaisella laulajalla on oma stemmansa. Viihdyn Lumen Valon kanssa monenlaisissa musiikillisissa maisemissa, mutta silti renessanssimusiikki tuntuu aina kuin paluulta kotiin. Lasso, Palestrina, Schütz, Monteverdi ja kumppanit ovat kestorakkauksiani.

Titta Lampela, sopraano