Juha Suomalainen

Taiteilijoilta usein kysytään miksi he tekevät sitä, mitä tekevät? Miksi lintu laulaa? Kysymys on ikuinen, enkä voi tässä itse omalta osaltani antaa yhtyelaulajana kuin etsivän, haparoivankin vastauksen.

Olen Lumen Valo -yhtyeen perustajajäsen. Lainaan edithsödergranilaista ajatusta itseluottamuksen ja oman ulottuvuutensa tiedostamisen suhteesta. Tehtävänä ei ole oman itsensä pienentäminen. Lumen Valon kautta olen tullut tietoiseksi omasta muusikkouden laadustani. Laulaminen on minulle orgaanista liikettä ja yritän antaa laulaessani itsestäni kaiken.

Vokaalipolyfonia kiinnosti jo teininä, mutta renessanssimusiikin aarteisiin oven avasi opiskeluaikaiselta kämppikseltä Eerolta lainattu The Tallis Scholarsin Thomas Tallis-levy. Sointi-ihanne alkoi imeytymään tajuntaani. Titta ja Hanna olivat mukana, kun Lumen Valoa edeltävä Rafael -lauluyhtye konsertoi ainoan kertansa Suomenlinnan kirkossa syyskuussa 1991. Kokemuksesta jäi jäljelle c-kasetti ja tunne, että täytyy jatkaa. Reilun vuoden kuluttua syntyi Lumen Valo, jolle nimi syntyi Eeva-Liisa Mannerin innoittamana.

Haaveenani oli alusta saakka olla mukana luomassa lauluyhtyettä, jossa laulajat tasavertaisina yhdessä etsivät ilmaisulleen muotoa, kuin jousikvartetti. Rakastan musiikin tekemisen pientä, mutta elävää muotoa, joka kuitenkin välillä, oikeassa akustiikassa, kasvaa kolossaalisiinkin mittoihin. Ajattelen Josquinin Ave Mariaa, sen yksinkertaisuutta ja pohjatonta syvyyttä. Musiikki ei ole minulle terapiaa, vaikka joskus sitäkin. Hitaan muodon kautta en etsi ensisijaisesti rauhoittumista. Toivon sitä hetkeä kun äänien kudoksesta kristalloituu harmoninen maailma – edes hetkeksi, edes minulle itselleni. Joskus pelkään, että ilmaisussani ei ole totuudellisuutta. Konsertin jälkeen olen usein levoton.

Olen ollut kehittämässä yhtyeen kansainvälistäkin jalansijaa ja hallintoa. Valokuvauksen kautta tullut kiinnostukseni graafiseen suunnitteluun on synnyttänyt yhdessä Ahti Vilukselan kanssa Lumen Valon graafisen ilmeen. Olen Sigillum –levymerkin isä. Lumenvalo -työn lisäksi ohjaan ja käsikirjoitan tv-ohjelmia ja lähinnä kulttuuriin liittyviä dokumentaareja. Opetan Norjassa dokumentaarielokuvan ohjausta. Innostun elävän kuvan ja äänen synteesistä.

Juha Suomalainen, basso