Aaro Haapaniemi

Olin hyvin ilahtunut, kun Radion Kamarikuorosta tuntemani Titta Lampela kysyi minulta keväällä 1999, olisinko kiinnostunut tenorin paikasta Lumen Valo -nimisessä lauluyhtyeessä. Vastasin myöntävästi ja kävin tunnustelukäynnillä harjoituksissa. Siitä alkoi mielenkiintoinen ja antoisa taipale renesanssin vokaalipolyfonian parissa. Yhtyelaulu oli minulle entuudestaan tuttua mieskvartetti Akateemisessa Kvartissa laulamisesta. Renesanssimusiikki taas ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttua, mutta lämpenin pikku hiljaa yhä enemmän ja enemmän tälle puhtaalle ja teeskentelemättömälle musiikille.

Renesanssimusiikissa on paljon erilaisia sävyjä. Konserteissa ja nauhoituksissa minulla on toki kestosuosikkini teoksista, mutta silloin tällöin huomaan yllättäen jonkin tavattoman hienon yksityiskohdan, jota en ole aikaisemmin pannut merkille. Konserteista suosikkejani ovat mysterium-joulukonsertit, pääsiäisen tenebrae -konsertti ja yhteistyökonsertit soitinyhtyeiden kanssa. Säveltäjistä mainittakoon mm. Claudio Monteverdi, Orlando di Lasso, Tomas Luis de Victoria ja Giovanni Pierluigi da Palestrina. Myös nykysäveltäjiltä (mm. Juhani Komulainen) olemme saaneet hienoja teoksia, viimeisimpänä Mikko Sidoroff, jonka Pyhä Yö hakee mielestäni vertaistaan uusista kotimaisista joululauluista.

Yhtyeen kokoonpano on säilynyt jo useamman vuoden muuttumattomana, mikä on mielestäni hyvä asia. Yhdessä laulaen lauluyhtye kasvaa yhdeksi instrumentiksi, joka osaa tulkita osiensa pieniäkin eleitä ja ääniä. Erityisesti nautin tästä gregoriaanisissa sekvensseissä, kun musiikki soljuu kitkatta eteenpäin. Konserteissa tuntuu usein siltä, että voimme jollakin merkillisellä tavalla välittää tunnetilojamme toisillemme pelkän musiikin ja olemuksen kautta - ja myös tulla ymmärretyksi. Kun yleisökin usein liittyy tähän sanattomaan viestintään, olemme renesanssimusiikin ytimessä.

Aaro Haapaniemi, tenori